PRESIDENTTI KOIVISTO EREHTYI TÄYDELLISESTI

 

Aamulehti julkaisi ma 20.4.2009 lehden mielipidesivulla emeritusprofessorin Aulis Aarnion kirjoituksen, jossa hän puolusti

 

voimallisesti presidentti Mauno Koivistoa. Hänen mielestään Koivistolla ole mitään anteeksipyydettävää suhtautumisessaan Viron itsenäistymispyrkimyksissä.

 

Olen pannut merkille, että varsinkin korkeasti oppineiden juristien piirissä valitsee täydellinen sokea piste presidentti Koiviston kohdalla. Omatekoinen talousnero Koivisto edustaa juristeille kunnioitettavaa älyllistä ihannetta. Tällaista sokeutta on vaikeata ymmärtää.

 

Presidentti Koivisto erehtyi täydellisesti monissa Suomelle kohtalokkaissa asioissa. Viron räikeä mollaaminen julkisesti on vielä hyvin valveutuneiden kansalaisten muistissa.

 

Professori Seppo Zetterberg kirjoittaa kirjasessaan - ” Samaa sukua, eri maata Viro ja Suomi – historiasta huomiseen - Koivistosta seuraavaa:

 

…”Koivisto sanoi hallituksen ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa 9.  tammikuuta 1991,  että häntä oli entistä enemmän alkanut askarruttaa Baltian-kysymys.  Niin Suomen

kansalle kuin balteillekin oli kerrottava realiteetit.  “Baltit ovat tihenevässä tahdissa pyytäneet meitä puuttumaan heidän asioihinsa, ja nyt sitten puututaan”,  presidentti sanoi ulkoministerilleen.

 

Seuraavana päivänä Koivisto piti reaalipolitiikan oppitunnin, tiedotustilaisuuden, jossa hän Helsingin Sanomien mukaan suorastaan häkellyttävän tylysti ja isovelimäisesti läksytti eteläisiä naapureitamme poliittisesta taitamattomuudesta ja ihmetteli, miksi siellä ei ole otettu varteen Suomen arvokkaista kokemuksista suhteiden rakentelussa suureen naapuriin.  “Koiviston ryhtyminen balttien julkiseksi oppimestariksi on

paitsi kiusallista myös yllättävää, koska hän itse on aiemmin osoittanut

erityistä herkkähipiäisyyttä ruotsalaisia isoveli-asenteita kohtaan. ” Koivisto tähdensi,  että Suomen kansallinen etu on,  että Neuvostoliitto ei hajoa”...

 

Presidentti Koivisto oli Suomessa parhaiten informoitu taho lähiympäristömme tapahtumista. Koivistolla oli käytettävissään koko valtionhallinnon tiedonkeräysorganisaatiot ulkoministeriön ulkomaisia lähetystöjä myöden. Tietoa Koivistolta ei voinut puuttua, mutta mitä ilmeisimmin omat asenteet ja sen kautta virheelliset johtopäätökset olivat syynä erittäin epäilyttävään toimintaan.

 

Julkisuudessa on liikkunut väitteitä, että Neuvostoliiton hajottua Jeltsin olisi tarjonnut Karjalaa takaisin Suomelle, mutta Koivisto olisi tyrmännyt tämän tarjouksen. Tämäkin asia pitäisi selvittää pohjamutiaan myöden, jotta totuus selviäisi.

 

Presidentti Koivistoa pidetään myös pääsyyllisenä Suomen joutumisesta kaikkien aikojen lamaan 1990-luvun alussa. Koivisto tarrautui jääräpäisesti vakaaseen ja lopulta vahvaan markkaan, kun samanaikaisesti rahamarkkinoita vapautettiin. Seurauksena oli velkavetoinen korkeasuhdanne, joka lopulta pakahtui omaan mahdottomuuteensa.

 

Jo kansantaloustieteen perusoppikirjoissa selvitetään, että rahamarkkinoiden vapautus vaatii tuekseen kelluvan valuutan, jotta kansantalouden tasapaino voidaan säilyttää.

Suomessa markka kyettiin laskemaan kellumaan vasta syyskuussa 1992, kun kaikki oli jo menetetty ja pankit konkurssia muistuttavassa tilassa. Koivisto esti purevan ivallisesti kaiken keskustelun markan ulkoisesta arvosta. Kaikki vastuulliset tahot Suomessa huusivat kurkku suorana, ettei Suomessa enää ikinä devalvoida. Tällainen julistus tiesi vain lisää bensaa liekkeihin. Kurssiriskiä ei mukamas ollut, kun pankit ja yritykset toivat rahaa maahan rekkalasteittain markkinoille syydettäväksi.

 

Kaiken huippu oli se, kun Koivisto piti Linnassa 6.5.1992 oikeuspoliittisen seminaarin noin 30 tuomarille, joista neljä edusti korkeinta oikeutta. Koivisto oli kiukustunut siitä, että KKO oli tuominnut pankin asiakkaan voittajaksi korkoriidassa. Koivisto teki läsnäolijoille selväksi, ettei pankki voinut hävitä minkäänlaista oikeusjuttua asiakkaalleen.

 

Koiviston tahdonilmauksesta tuli laki tähän maahan siten, että pääsääntöisesti pankki on voittanut kaikki riita- ja rikosjutut asiakkaitaan vastaan, vaikka näyttö edellyttäisi pankin edustajille tuomiota ja jopa hiluja kinttuun.

 

Presidentti Mauno Koivistolla oli valtansa huipulla todella laajat valtaoikeudet, joita hän myös häikäilemättömästi käytti. Jopa Suomen vahingoksi. Käytännössä Koivisto johti Suomen Pankkia presidentin linnasta käsin ja vielä seinänaapuriaan KKO:ta Koivisto käskytti mielensä mukaan ilman, että kenelläkään olisi ollut kykyä saati rohkeutta kyseenalaistaa Koiviston vehkeilyjä.

 

Toivo F. Hyvärinen

valtiotieteen maisteri